|
|
Victor HUGO (1802-1885)
Puut
Metsän puut, tiedät sieluni!
Kateellisen tahdon mukaan väkijoukko kiittää ja syyttää;
Tunnet minut, sinä! - olet nähnyt minut usein,
Yksin syvyydessäsi, katselet ja haaveilet.
Tiedätkö, kivi, jossa on kuoriainen,
Nöyrä pudotus kukkavettä pudonnut kukka,
Pilvi, lintu, vie minut koko päivän.
Mietiskely täyttää minut rakkauden sydämellä.
Olet nähnyt minut sata kertaa pimeässä laaksossa,
Näillä sanoilla, joita henki sanoo luontoon,
Kysy kämmeniltäsi
Samasta näkökulmasta jatka samaan aikaan,
Typerä, otsa alas, silmä syvässä ruohossa,
Atomin tutkimus ja maailman tutkimus.
Tarkkaile ääniäsi, jotka kaikki puhuvat vähän
Puut, näet minut pakenemaan miehestä ja etsimään Jumalaa!
Lehdet heiluvat oksojen kärjessä,
Pesät, joiden kaukainen tuuli kylvää valkoisia höyheniä,
Glades, vihreät laaksot, tummat ja pehmeät aavikot,
Tiedät, että olen rauhallinen ja puhdas kuin sinä.
Kuten taivaassa, parfyymit, minun jumalanpalvelukseni nousevat,
Ja minä olen täynnä unohtamista kuin hiljaisuuden!
Viha minun nimelleni levittää sappiinsa turhaan;
Aina, - todistan teille, O, metsät rakastivat taivaasta! -
Ajoin pois kaikki katkerat ajatukset pois minusta
Ja sydämeni on edelleen niin kuin äitini teki!
Puut niistä suurista metsistä, jotka aina värisevät,
Rakastan sinua, ja sinä, muratti toisen kuuron kynnyksellä,
Rinteet, joissa voimme suodattaa elävät lähteet,
Bushes lintuja ryöstää, onnellisia vieraita!
Kun minä olen teidän keskellänne, näiden suurten metsien puita,
Kaikessa, joka ympäröi ja piilottaa minut heti,
Yksinäisyydessänne, kun palaan itselleni
Tunnen jonkun, joka kuuntelee minua ja rakastaa minua!
Myös pyhät poliisit, joissa Jumala jopa näyttää,
Uskonnolliset puut, tammet, sammalit, metsä,
Forest! se on varjossa ja mysteerissänne
Se on elokuun ja yksinäisten oksastesi alla,
Että haluan suojata huomiotta pidettyä hautaani,
Ja että haluan nukkua, kun nukun.
|
